Kertomus mustista vuorista ja valkoista lumen peittämistä laaksoista tumman meren rannalla – saarista, jossa yö tulee suurena ja tummana hymyillen puolihämärästä päivästä. Mitä voi unenkaltainen hämärä kaikille valvoville mielikuville, jotka näkymättöminä livahtavat ohi? Tumma vesi on salaisuuksia täynnä. Veteen vajoavat kaikki ajatukseni, joita ei kukaan ole nähnyt, joita en uskalla näyttää kenellekään. Minä tahdon etsiä selitystä mustista aalloista pimeällä rannalla hiljaisuudesta silloin, kun ei ole jäljellä muuta.
Kirjoitan vastinetta oikeuskanslerille myöhäissyksyn hämärässä työhuoneessa ministeriössä. Tietokoneen sininen valo värjää kasvoni kalpeiksi. Nyt on tehtävä tarkkaa työtä. Oikeuskanslerille osoitetussa kantelussa minua syytetään virkamiehenä ohjanneen eduskuntaa ja perustuslakivaliokuntaa vääriin päätöksiin niiden hyväksyessä terveydenhuoltolain muutokset hoitojen keskittämisestä keskussairaaloihin. Lainmuutos määritteli kahdelletoista keskussairaalalle vastuita laajan päivystyksen järjestämisestä jättäen muut keskussairaalat päättämään päivystyksen laajuudesta itse. Lain pohjalta annettu asetus keskitti vaativaa leikkaushoitoa suurempiin sairaaloihin. Se johti kirurgisen leikkaustoiminnan loppumiseen useassa pienessä aluesairaalassa. Lain tarkoitus on koota osaamista isompiin sairaaloihin ja parantaa hoidon laatua. Lain ja asetuksen valmistelussa olin ministeriössä sairaanhoidon asiantuntijana vastuuvirkamies.
Lain aiheuttama myrsky on ollut samanlainen kuin aikanaan jätevesilaista syntynyt keskustelu. Terveydenhuoltolain säädösten johdosta on nyt järjestetty mielenosoituksia, torikokouksia, kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen hyväksyttyjen muutosten kumoamiseksi. Kansanedustajat ovat pyrkineet puuttumaan asiaan ja lukuisia karvalakkilähetystöjä on käynyt ministeriössä ja eduskunnassa asian johdosta. Kuten jätevesisäädösten kohdalla tässäkin kansalaistottelemattomuus rehottaa ja asetusten toteuttaminen etenee hitaasti. Viesti kentältä on selkeä, syylliset on löydettävä ja pantava vastuuseen. Virkamiehenä olen lain käsittelyn yhteydessä kirjoittanut useita muistioita uusista säädöksistä eduskunnan valiokunnille, toisinaan yhden päivän varoitusajalla.
Karkotus
Kanteluun vastinetta kirjoittaessa esimieheni kävelee virkahuoneeseeni. Hän ilmoittaa, että vahtimestari tuo minulle muuttolaatikot. Saan määräyksen tyhjentää tavarani huoneesta saman tien. Ministeriö on päällikkövirasto, joten ryhdistän selkäni ja lyön kantapäät yhteen ja totean selkeällä äänellä ”Tapahtuu rouva johtaja”. Saman tien esimies ojentaa minulle matkamääräyksen. Hän ilmoittaa, että saan käskyn lähteä pohjoiseen. Totean tähän ”Järjestyy, Ouluunko?”. Esimies täsmentää, että nyt minun on syytä lähteä vähän kauemmaksi. Kohteena on Huippuvuoret. Vastaan reippaasti ”Asia selvä”.
Vahtimestari kantaa jo muuttolaatikoita sisälle. Siirrän niihin nopeasti omat käytössä olevat tavarani. Pakattavaa ei ole paljon. Kirjahyllyssä on useita vanhoja lakikirjoja perintönä edeltäjältä. Niitä en ole käyttänyt, koska asiat löytyvät paremmin tietokannoista. Myös hyllyssä olevat mapit ovat tyhjiä. Ne saavat jäädä. Olen koko ministeriön urani ajan omien papereiden osalta noudattanut selkeää tallennustapaa. Osa menee käytävän päässä olevaan silppuriin ja loput työpöydän alla olevaan roskakoriin. Ministeriö on siirtynyt sähköiseen tietojenkäsittelyyn ja ohjelmistot huolehtivat tärkeiden papereiden arkistoinnista. Joskus tietysti tulee kokomustia kirjeitä kuriirin toimesta. Nämä ovat niin salaisia, että niitä ei ole sähköiseen muotoon pantu. Ne tietysti olen silpunnut välittömästi lukemisen jälkeen. Kyberuhat on hyvin huomioitu ministeriössä. Työhuone on siis nopeasti tyhjä ja tavarani muuttolaatikoissa.
Irrotan kannettavan tietokoneen telakka-asemasta ja nostan tietokoneen ja puhelimen laturit laukkuun. Puhelin on jo valmiiksi taskussa. Muuttolaatikot jäävät matalaan pinoon työhuoneen oven viereen. Nyt vain kotiin hakemaan passia. Koska olen aina työmatkoilla pyrkinyt tyytymään mahdollisimman vähäiseen matkatavaraan, otan mukaan vain olkalaukun. Vedettävä laukku on turha, vaikka sen saisi ottaa käsitavarana lentokoneeseen. Tärkeintä on pitää mukana oma ja ministeriön puhelin sekä luottokortit. Tietokoneen lisäksi ei sitten paljon muuta tarvita kuin hammasharja ja pienessä tuubissa hammastahnaa. Tässäkin on jo matkatavaroita enemmän kuin Jack Reacherilla Lee Childin kirjoissa.
Vilkaisen netistä, millainen ilma Huippuvuorilla on, siis sumua, räntäsadetta sekä lämpö molemmin puolin nollaa. Etsin kaapista pitkät kalsarit jalkaan. Päälle valkoinen kauluspaita ja lämmin silkkikravatti kaulaan. Koska matka suuntautuu Jäämerelle, puen päälle isäni 1950-luvulla hankkiman paksusta villasta tehdyn, tumman kaksirivisen miesten puvun. Siinä ei ole keinokuitua. Se on lämmin ja antanee arvokkaan, joskin ehkä vanhahtavan kuvan kantajastaan. Onneksi olen samankokoinen isäni kanssa, joten hänen vanhat pukunsa sopivat minulle hyvin. Tällaisia pukuja ei enää valmisteta ainakaan Suomessa. Päällystakiksi puen Sastan paksun Gore-Tex metsästystakin ja jalkaan panen tukevat talviset kävelykengät. Olkalaukkuun tungen tuulen- ja vedenpitävät metsästyshousut. Sitä ei tiedä, mitä pohjoisessa tarvitaan. Tärkeintä on pysyä lämpimänä ja kuivana. Paksut metsästyshousut pullottavat olkalaukkua, mutta suojaavat samalla tietokonetta kolhuilta. Sitten vain Helsingin Kalliosta liikennelaitoksen 615-bussiin ja kohti lentokenttää. Matka voi alkaa.
Huippuvuorilla
Kentällä nousen SAS:n Oslon koneeseen ja saman tien olen jatkolennolla Tromssaan. Sieltä matka jatkui kohti Huippuvuoria. Pohjois-Norjan vuonot näkyvät terävinä. Puuton karu Kölivuoristo siintää harmaana ja ruskehtavana. Valkoista jäätä ja lunta erottuu paikoitellen. Meri näyttää aluksi siniseltä, mutta pohjoisempana väri vaihtuu harmaan sävyihin. Kun Huippuvuorten ensimmäiset saaret ilmestyvät näkyviin, jäljellä on vain kahta väriä, mustaa ja valkoista sekä niiden sekoitusta. Sumun ja pilvien välistä näkyvät vuoret ovat täysmustat, kuin hiiltä. Laaksot vuorien välissä lumivalkoiset. Meri on tummanharmaa.
Kone laskeutuu pienelle kentälle ilman ongelmia. Löydän vaatimattoman hotellin tai voisiko sanoa majatalon. Ilta on jo pimennyt. Hotellin aulassa seisoo kookas täytetty jääkarhu. Seinällä varoitus useammalla kielellä: ”Kylän pääkadun ulkopuolella ei tule liikkua ilman asetta”. Myöhäissyksystä jääkarhut ovat nälkäisiä. Mietin, olisiko pitänyt lainata poikani Sako-metsästyskivääriä. Ehkä siitä olisi ollut vain vaivaa byrokratian takia.
Matkan jälkeen uni maistui. Aamulla pääsen puhumaan norjaa. Norjan kielen kanssa ei ole ongelmia kiitos suomalaisen oppikoulun ruotsin opetuksen ja ruotsin kielen opettajan. Eivät Pohjois-Norjan ja Pohjois-Ruotsin kielet toisistaan niin paljon eroa. Norrbottenissa työskentelyni siis auttaa minua. Puhutaan skandinaaviskaa, vaikka koko kieltä ei ole olemassakaan. Onneksi tanskaa ei nyt tarvitse puhua. Sen ymmärtäminen vaatisi olutta ja muutaman promillen alkoholia vereen.
Norjalaisten kanssa parannamme maailmaa. Välillä keskustelemme pohjoismaisesta terveydenhuollosta ja sen eroista. Huippuvuorille ei sairaita työhön oteta, joten terveydenhuolto on järjestetty kevyesti, hautausmaakin puuttuu. Saarilla kuolemisen kieltävä laki on ollut voimassa jo vuodesta 1950. Voisiko saman lain tuoda myös Suomeen? Minkälainen perustelumuistio asiasta pitäisi virkamiehenä laatia sosiaali- ja terveysvaliokunnalle tai perustuslakivaliokunnalle? Olisiko kuoleman kieltävä laki Suomen perustuslain vastainen? Todellisuus lääketieteen ja juridiikan kanssa voisi olla yhteensopimaton, kuin nelikulmainen palikka pyöreässä reiässä. Ehkä Huippuvuoret on itse asiassa väärä paikka keskustella terveydenhuollosta. Tai sitten aivan oikea paikka?
Ruoka on hyvää, vaikka proteiinipitoista, vihanneksia on vähän. Tuore turska vie kielen mennessään, todella maukasta. Mietin, miten vegaani pärjäisi Huippuvuorilla. Ehkä etelämpää tuodaan vihanneksia. Niitä ei kuitenkaan näy ruokalistalla. Tumma puku on ihan paikallaan illallisella, mutta päivällä norjalaisilla on paksut villapaidat. Ehkä vanhempi suomalainen virkamies voi olla ylipukeutunut tummaan pukuun, kun vapaampaa vaatetta ei tullut mukaan. Näin kaukana pohjoisessa pukeutuminen voi olla sovinnaista ja samalla boheemia.
Viikko kuluu mukavasti. Päivät ovat lyhyitä ja jääkarhuvaroitus voimassa. Eräs asia kuitenkin huolestuttaa minua. Jostain syystä ministeriön tietokone on mykkänä eikä sähköposteja pääse lukemaan. Ministeriön puhelinkaan ei ota yhteyttä. Mitähän Suomessa mahtaa tapahtua? Esimieheltä ei tule mitään määräyksiä. Onko se hyvä vai huono asia? Onko minut kytketty kokonaan pois ministeriön yhteyksistä ja samalla unohdettu tänne pohjoiseen? Ainakin tiedonvälitys on lopetettu. Elämässä tapahtuu selittämättömiä asioita. Joskus tapahtuu myös asioita, joita ei pidä selittää. En siis jää miettimään asiaa sen enempää.
Kun viikon verran aikaa on kulunut, ajattelen, että nyt uskaltaisin lähteä kotia kohti. Ehkä myrsky säädöksistä on siellä laantunut. Lentokentällä SAS ei kuitenkaan ota minua koneeseen. SAS tarjoaa kentällä pitsaa korvikkeeksi ja valittaa tilannetta sen kummemmin selittämättä. Palaan siis takaisin hotelliin. Koska turistikausi on ohi, saan entisen huoneeni takaisin. Se on siivottu jo uutta asiakasta varten. Vähän ihmettelen, toimiiko ministeriön luottokortti. Onneksi se leimattiin hotellissa jo aikaisemmin tullessani, eikä sitä nyt uudelleen kysytä. Ei tarvitse siis murehtia, olisiko luottolaitos käskenyt hotellin vastaanottoa leikkaamaan sen palasiksi.
Vaarallinen meri
Vieraat hotellissa ovat vähissä, harmaa uneliaisuus peittää hotellin. Ehdin kapeana valoisana aikana liikkua kylässä, kävellä lyhyttä pääkatua edestakaisin. Ilma on kosteaa ja jäätiköltä tuleva tuuli tuo koleutta. Kerrospukeutuminen toimii, alla pitkät kalsarit, välissä paksu kaksirivinen miesten puku ja päällä vettä ja tuulta hylkivä paksu takki ja jalassa vielä metsästyshousut. Sillä pärjäisi kylmemmässäkin, vaikka ei ehkä ihan arktisessa talvessa. Sumua on paljon ja välillä sataa räntää ja välillä lunta. Vastaan tulee joskus joku paikallinen kivääri selässä. Vuoret kohoavat mustina matalien pilvien välissä. Mustaa hiilipitoista vettä virtaa kylän läpi menevässä purossa. Jäätikkö sulaa hiljaa. Jäljistä näkyy, että kesällä sulaminen on ollut voimakasta ja puro on uurtanut syvää jälkeä tummaan hiekkaan. Muutama lakoontunut kellertävä kuivunut heinänkorsi kertoo, että lyhyt kesä on jo mennyt.
Hakeudun usein katselemaan merta. Jos en pääse lentokoneeseen, niin vaihtoehdot päästä kotiin ovat vähissä. Kylän pieni satama on tyhjä. Edes kalastusaluksia ei näy. Ihmettelen, mistä hotelli on saanut tuoretta turskaa. Seuraavat turistiristeilijät tulevat vasta uuden kesän tultua. On siis turha toivoa niistä apua. Meri ei mene kokonaan jäähän, joten jäätä pitkin en pääse Norjaan. Ajelehtiva jää veisi minut ilmeisesti Itä-Siperiaan, jos lähtisin yrittämään jäälautalla matkustamista. Hylkään ajatuksen.
Meri on rauhallinen ja tumma. Aallot liukuvat matalina rantaa, kuin tumma öljy. Naapurisaarten mustat vuoret näkyvät välillä ja katoavat sitten sumuun ja pimeyteen. Ajatukset nousevat pintaan vedestä kuin hylkeen pää. Ne katoavat, jos sanoo jotain ääneen. Nyt on kysymys vaikenemisesta, sanoista luopumisesta ja hiljaisuuden vaalimisesta. Ajatukset ja tunteet ovat pilviä, jotka lipuvat liikkuvan sumun edessä. Mitä ajatteli tutkimusmatkailija Andrée Valkosaarella aivan tässä lähellä jäätyään kolmikosta viimeisenä eloon matkatoverien tultua jääkarhujen raatelemiksi. Olisiko minunkin kohtaloni viettää tuleva talvi täällä neljä kuukautta kestävän kaamoksen pimeydessä. Andréen jäännökset löytyivät istuvassa asennossa merelle katselemassa toverien ruumiiden vierestä. Mikä on minun kohtaloni? Löydetäänkö minutkin vasta runsaan kolmenkymmenen vuoden kuluttua tutkimusmatkailijoiden toimesta? Toisaalta mikä olisi saariston lapsena kauniimpi paikka kuolla, kuin merelle katsellen. Huippuvuorilla kuoleminen on toisaalta laitonta eikä suomalaisen virkamiehen pidä rikkoa paikallisia lakeja.
Olisiko nyt aika ottaa mallia Jäämeren kylmille ja karuille rannoille 1500-luvulla perustetusta Petsamon ortodoksiluostarista? Oliko esimieheni ministeriössä ajatellut, että nyt oli minun aikani vetäytymiseen arkielämästä ja hiljentymiseen stressin välttämiseksi. Ehkä nyt on aika henkiselle kasvulle, arjen huolten unohtamiselle ja itsetutkiskelulle. Ajatus lipuu hetkeksi pois ja palaa takaisin hiukan muotoaan muuttaneena. Tunnelma on unenomainen, viipyilevä, sopivasti latautunut olematta pelottava. Se venyttää realismin rajoja ja vie vierailulle todellisuuden toiselle puolelle turhia selittämättä. Ajatukset voivat kulkea vaihtoehtoisia, toteutumattomia reittejä. Seikkailu voi alkaa uudelleen, eikä se katso taaksepäin.
Pitkät yöt unettavat. Uni harmaassa hämyssä maistuu. Kun unet seuraavat toisiaan, ei ehdi ikävystyä. Mieliala on vuoroin aavemainen, vuoroin synkkä ja vuoroin hämmentynyt, kuin uni, joka ei osaa päättää, minkä suunnan se ottaisi. Onko tämä sitä aivosumua, josta osa potilaista kertoo? Harmittelen, että mukaan ei tullut yhtään kirjaa. Tarinoiden avulla voisin irrottautua todellisuudesta. Olin pakannut mukaan niin vähän kuin mahdollista. Hotellin monikielinen mainosesite on pian luettu läpi. Muuta luettavaa ei ole eikä ruutuaikaakaan voi käyttää. Pohjoisen kaamoksen pimeys tulvii joka puolelta. Se ei ole synkkää, vaan rauhoittavaa. Se on kuin ystävä, joka antaa mahdollisuuden syventyä, ideoida ja pyrkiä saavuttamaan henosis-tila. Se antaa asioiden perustavanlaatuisen yhteyden todellisuudessa. Toivottavasti en silti joudu viettämään karkotettuna täällä koko talvea.
Kohti kotia
On pakko irrottautua elämän ja sen tarkoituksen mietiskelystä. Ehkä ministeriön luottokortti ei toimi koko talvea. Tällä saarella ei ole syytä joutua viettämään öitä taivasalla. Onnistun saamaan yhteyden lentoyhtiöön. Oma henkilökohtainen puhelin pelastaa tilanteen. Saan lupauksen, että SAS ottaa minut seuraavalle lennolle. Pian kone saapuukin kylän lentokentälle. Sitten sitä ollaan koneessa kohti Pohjois-Norjaa. Saarten mustat vuoret jäävät taakse ja jatkavat olemassaoloaan alkavasta talvesta piittaamatta. Ne ja meri omaavat suuren kauneuden, mutta ne eivät puhu siitä. Hymyilen, sydämeni on tyyni. Meren takana on toinen taivas ja maa. Musta ja valkoinen väri vaihtuvat vähitellen meren sinisen eri sävyihin. Ajatus vaeltaa yhdessä värien muutoksen kanssa.
Koska Huippuvuoret eivät kuulu Schengenin sopimuksen piiriin, rajalla vastassa on rajavartija ja passintarkastus. Kaksi jonoa matelee eteenpäin. Annan passini lasiluukun takana olevalle rajavartijalle. Hän panee passin laiskasti tietokoneen skannattavaksi. Silloin hän jotenkin herää. Tuijottaa pitkään näyttöä. Kääntyy vieressä olevan rajavartijan puoleen. He katsovat yhdessä näyttöä. Keskustelevat jotain, mutta lasin takaa en kuule, mitä he puhuvat. Norjan taitaisin.
Rajavartija tuijottaa sen jälkeen muutaman sekunnin tiukasti passin sivuja. Siirtää katseensa matkustajan silmiin. Hiljaisuus pitenee tuokiosta ikuisuudeksi. Hiki kihoaa otsalleni. Onko nyt palattava takaisin hämärän ja kaamoksen maahan pohjoiselle Jäämerelle? Rajavartija painaa vähitellen päänsä alas ja tutkiskelee perusteellisesti passia kuin hyökkäykseen valmistautuva eläin. Jono takanani seisoo. Pilkahtaako teeskentely rajavartijan silmien räpyttelyssä tai väkinäisessä hymyssä, vai mistä on kysymys. Tätä mietin. Onko Naton rajan tekoäly löytänyt jotain erikoista passissani. Sitten passin kannet suljetaan. Rajavartija puistelee päätään huomaamattomasti, ojentaa passin takaisin ja viittaa menemään. Tilanne laukeaa kuin taikaiskusta, kuin Norjan kuninkaan armosta ja matka jatkuu.
Osloon pääsen ilman ongelmia. Sieltä alan etsiä jatkolentoa Helsinkiin. Turvaudun SAS:n palveluun. He ovat tuoneet minut Huippuvuorilta jo tänne asti. Finnairin lentopisteet ovat virkamiehelle lukinverkko, johon voi helposti sotkeutua. Lentoyhtiön sopimuksissa lentopisteet on tarkoitettu vain matkustajan käyttöön, mutta kuitenkin ne kuuluvat työnantajalle ohjeiden mukaan. Byrokratian opettelu on visaista ja pisteiden käyttö vielä hankalampaa. En oikein ole koskaan päässyt niiden käytöstä selvyyteen, joten nyt SAS voi olla virkamiehelle turvallisempi valinta.
Helsingissä kaikki sujuu hyvin. Kävelen ilman ongelmia vihreää linjaa läpi tullin. Kukaan ei pysäytä eikä ketään tunnu kiinnostavan tulemiseni ja menemiseni. Sitten etsimään bussia. Bussi 615 nielee hitaasti kilometrejä. Olo tuntuu vapautuneelta. Päivät ovat olleet usvaa ja aamunsarastus on kääntynyt iltahämärän kaltaiseksi. Ulkoinen todellisuus voi olla häilyvää. Sen kokeminen tiivistyy. Kotiavain sopii asunnon lukkoon. Lattia lainehtii postin tuomia mainoslehtiä. Astun niiden yli. On ihana olla taas kotona.
Ministeriössä
Seuraavana päivänä lähden työhön ministeriöön. Jännitys on kova, hiukan pelottava. Mahdanko päästä sisälle vai käännyttääkö vahtimestari minut ovelta? Moikkaan tutulle vahtimestarille ja hän hymyilee vastaan. Kulkukortti avaa oven ja antaa myös käyttää hissiä. Etsin vanhan työhuoneeni. Siellä on jo uusi virkamies kirjoittamassa tietokoneelle. Kysyn häneltä tietääkö hän, mihin tavarani on siirretty. Hänellä ei ole antaa neuvoa minulle. Löydän laatikot pari kerrosta alempaa pienestä huoneesta. Oven vieressä seinällä on nimikorttini valmiina kertomassa paikkani. Tämä on siis uusi työhuoneeni. Se on pienempi kuin entinen. Kapeasta ikkunasta näkee tiiliseinää, mutta ei taivasta. Ilmansuusta on luoteeseen, joten aurinkoa ei huoneeseen pääse. Tänä aamuna virkahuoneessani on kylmä ja äkkiä ajattelen pohjoisen mustia vuoria ja valkoisia lumen peittämiä rotkoja.
Kytken tietokoneen valtioneuvoston kiinteään verkkoon. Kone miettii pitkään ja kysyy sitten useamman salasanan. Sen jälkeen se aloittaa pitkän ohjelmistojen tarkastuksen ja päivityksen. Ilmeisesti älykäs tietokone on tietoinen siitä, että olen käynyt saarella, jossa Neuvostoliitolla oli vanhojen sopimusten pohjalta hiilikaivoksia, vai sanoisiko aseettomia (?) sotilastukikohtia. Hiilikaivostoiminta on hiipunut, mutta henkilöstöä idästä on vielä paikalla. Myös puhelin osaa päivittää itsensä. Sekin on älykäs. En oikein tiedä, olinko ylittänyt valtuuteni viemällä puhelimen Schengenin ulkopuolelle. Ainakaan EU:n ulkopuolelle ministeriön puhelimia ei saa viedä, vaan tilalle annetaan aivan toinen puhelin.
Tietokoneen päivittäessä itseään lähden etsimään uuden yksikköni kahvihuonetta. Ohjelmien päivitykseen ja tarkastukseen menee varmasti ainakin puoli tuntia, ehkä kauemminkin. Kaivan laukusta kaksi kahvipakettia. Ne on syytä olla mukana, kun vaihtaa yksikköä. Panen kahvipaketit osaston kahvikaappiin. Siellä näyttää olevan kahvia riittävästi useampaan yksikön yhteiseen aamu- ja iltapäiväkahviin, mutta ainahan mukaan mahtuu. Sitten otan kahvimukin ja täytän sen kahvinkeittimestä. Istahdan alas. On mukava olla taas työpaikalla. Ministeriö ei ole kovin suuri ja tiimityö toimii. Kahvihetket ovat työn kohokohdat. Silloin voi keskustella työasioista ja samalla kuulla viimeisimmät poliittiset juorut.
Nyt on sitten viimeinen jännityksen kohde jäljellä pohjoisen karkotuksen jälkeen. Tuleekohan palkka sovitusti pankkiin. Se toteutuu eli virkasuhde jatkuu ja olen edelleen ministeriön virkamies. Huokaan helpotuksesta. On hienoa, että minut lähetettiin vain Huippuvuorille eikä Ljahovinsaarille tai Novaja Zemljalle pohjoiseen Siperiaan. Toisaalta olisin ollut hyvässä seurassa, sillä aikanaan myös Svinhufvud karkotettuna meritoitui Siperian Tomskissa Suomen kolmanneksi presidentiksi. Tarinoiden mukaan hän eli siellä varsin mukavasti. Ehkä oloni Siperian pohjoisilla saarilla olisi ollut karumpaa. Sielläkin on jääkarhuja. Matka kotiin Helsingin Kallioon olisi voinut olla yhtä pitkä kuin 1800-luvun suomalaisilla Siperiaan karkotetuilla. Matkaa kotiin olisi ollut runsaat 7000 kilometriä. Joku olisi ehkä vielä muistanut Suomen senaatin päätöksen vuodelta 1908 perustuslakivaliokunnan ehdottaman kannan vastaisesti, että karkotetut tulisi jättää Siperiaan. Onkohan se säädös edelleen voimassa?
Onneksi Suomessa on muistettu 1900-luvun alun sortovuosien perintö. Sen seurauksena on vahva virkamieslaki yhä voimassa, vaikka työsuhdetta ja virkasuhdetta koskevat käytännöt ovat lähentyneet. Toisaalta nykyiset esimerkit antavat kuvan, että eduskuntakin erottaa virkamiehiä herkästi heidän virheidensä ja epäonnistumistensa takia. Ollaanko palaamassa Bobrikovin aikaan, jolloin esimerkiksi Viipurin läänin kuvernööri Johan Axel Gripenberg sai vuonna 1899 useamman alaisen kanssa potkut vitkastelun takia. Seitsemän kansalaista oli kritisoinut virkamiehiä, koska heidän keisaria sorrosta kiittävää adressia ei ollut toimitettu vauhdilla eteenpäin ja yleiseen tietoon. Se riitti sillä kertaa. Seuraajan, venäläistyneen kenraali Nikolai von Rechenbergin, ura jäi myös lyhyeksi, kun hän ei ollut kutsunut venäläistä sotaväkeä hajottamaan paikallista mielenosoitusta, vaan antanut sen sammua itsestään. Keisarille epälojaaliksi katsotun tuomarikunnan erottaminen oli Bobrikovin johtaman hallinnon toimesta 1900-luvun alussa Suomessa yleistä, koska suuri osa lainoppineista katsoi tuomarinvalan estävän laittomat sortotoimet. Voin siis olla tyytyväinen, että kohdallani kynnys virkamiehen erottamisesta on korkea, sillä laajan päivystyksen sairaaloiden määrän nostamista kahdestatoista kolmeentoista oli 67.000 henkilöä vaatinut allekirjoittaessaan kansalaisaloitteen eduskunnalle. Runsas sata vuotta sitten jo seitsemän kansalaisen allekirjoitus johti useamman virkamiehen erottamiseen.
Tarinan valta
Olen tätä blogia kirjoittaessani pitäytynyt tosiasioissa paitsi, jos tosiasiat eivät ole tuntuneet täsmäävän muistiini, kertomuksen päämäärään tai totuuteen sellaisena kuin minä sen ymmärrän. Vapauksia on otettu asiankuuluvan vallattomasti. Tälläkin tarinalla on syvällisempi tehtävä. Se välittää tietoa, sijoittaa meidät aikaan ja paikkaan, kertoo, keitä olemme ja mistä tulemme. Totuus voi toisinaan muuttua veteen leviäväksi akvarelliksi. Tarinat voivat kuitenkin olla teräviä ja tihkua yhtä aikaa valoa ja pimeyttä sekä viedä meidät uuteen maailmaan. Voimme luoda jotain todella uutta ja ymmärtää kokonaisuuksia. Sisäisen tunteen ja ulkoisen maiseman ja tapahtumien kuvallisen ajattelun sekoittuminen muodostavat visuaalisen ytimen kuten kiinalaisen Wang Wein runoissa.
Lukijaa ehkä kiinnostaa, mitä oikeuskansleri päätti väitteestä koskien virkamiehen suorittamaa eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan ohjaamista vääriin päätöksiin. Kansleri totesi, että eduskunta ja perustuslakivaliokunta osaavat tehdä omat päätöksensä. Virkamiehen laatimista muistioista ei löytynyt yhtään virhettä eikä sieltä todettu puuttuvan tärkeitä huomioita. Omalla kohdallani valtion virkamiehenä tämä oli muistikuvani mukaan viides kerta, kun eri oikeuskaslerit ovat arvioineet tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni. Johtavana virkamiehenä olen istunut monessa poliisikuulustelussa ja käräjäoikeudessa oli sitten kyseessä lääkärihelikoptereiden rahoitus tai potilasvahingot. Hyvin olen pärjännyt eikä koskaan ole tullut seuraamuksia. Taustalla on ollut ehkä osaamista tai sitten vain onnea, kun tietää, miten vaikeaa oikeusasioiden arviointi voi olla. Ei ole poikkeuksellista, että käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus päätyvät asiassa eri linjoille. Nuorena miehenä Vaasan lääninvankilassa ollessani vanhat kokeneet vangit opettivat minulle, että koskaan ei pidä tunnustaa mitään. Tärkeimmät vastaukset kuulustelussa ovat ”En tiedä” ja ”En muista”.
Päätöksiä tai esityksiä tekevän virkamiehen työhön liittyy aina joskus epäonnistumisia ja virheitä. Ne ovat samalla merkki siitä, että virkamies toimii ja saa aikaiseksi esityksiä ja päätöksiä. Usein jo tehdyn päätöksen purkaminen virkamiehen omana päätöksenä on byrokratian takia vaikeaa tai mahdotonta. Vääriä päätöksiä voidaan kuitenkin korjata. Sitä varten on rakennettu kokonaan oma tuomioistuinjärjestelmä eli hallinto-oikeudet. Usein päätöksiä voivat purkaa myös virkamiehen yläpuolella olevat tahot. Uusi eduskunta muutti ensitöikseen laajan päivystyksen sairaaloiden lukumäärän kahdestatoista kolmeksitoista. Uusi valtioneuvosto taasen omilla päätöksillä hajautti vaativia leikkauksia myös pienempiin sairaaloihin. Tässä edettiin kansanvallan periaatteiden mukaan.
Virkamiehen tehtävät
Suomessa on vahva lainalaisuuden perinne, hallinnon julkisuus ja nykyaikaiset hallintolait, jotka pitävät hyvästä hallinnosta ja virkamiesten korkeasta moraalista huolta. Arvoilla on vuosisatojen historia ja ne pohjautuvat hallintokulttuurin pitkään linjaan. Siellä näkyy Axel Oxenstiernan 1500-luvulla rakentamat hallinnolliset normit ja pohjoismainen hallintokulttuuri. Autonomian aikana suomalaisen hallinnon vahvuutena korostuivat pohjoismaisen oikeusvaltion periaatteet ja siihen kiinteästi yhdistyvä tarkka pitäytyminen lainsäädäntöön ja oikeudellisiin normeihin. Uuden tasavallan rakentaminen vuodesta 1919 eteenpäin jatkoi traditiota tuoden suomalaiseen oikeusjärjestelmän lähelle ranskalais-saksalaista lakiperinnettä. Viime vuosikymmeninä julkisen hallinnon toimintamuodot ovat lähestyneet yksityisen liiketoiminnan muotoja. Modernin hallinnon kehittämisen tavoitteeksi on noussut organisaatiorakenteen tehostaminen ja keventäminen. Toimintatapoja on etsitty yritystoiminnasta. Henkilöstöpolitiikan merkitys on korostunut. Usein myös toimintayksiköiden oma toimivalta on lisääntynyt ja toimintaa ohjataan aiempaa vähemmän säännöksin, määräyksin ja ohjein.
Valtionhallintoa on pidetty johtamisessa vanhanaikaisena ja sitä on syytetty pelolla johtamisesta. Tiukimmin jäykässä johtamisjärjestelmässä viipyvinä on valtionhallinnossa katsottu olevan ministeriöiden. Ministeriöissä työn yhteiskunnallinen luonne korostuu. Niissä virkamiehen päätehtävänä on yhteiskunnan palveleminen julkisia tehtäviä hoitamalla. Ministeriöiden julkinen hallinto on pohjimmiltaan toimimista kansalaisten valtuutuksella, kansalaisten varoilla ja kansalaisten eduksi. Kaikessa tulee edistää yhteisesti hyväksyttyjen asioiden saavuttamista.
Suomessa hallituksen vaihdos ei johda virkamiesten vaihtumiseen. Tämän takia ministeriöiden virkamiesten on tunnettava kunkin hallituksen hallitusohjelma tarkasti. Se on vahva ohjekirja toiminnalle. Se on nähtävä kulloisenakin aikana kansan vaaleissa osoittamana tahtotilana toiminnalle. Hallitusohjelma on tavallaan ministeriön virkamiehelle Maon Punainen kirja. Samalla tavalla kuin ”Pieni punainen kirja” oli tehokas työkalu nuorille punakaartilaisille, ministeriön virkamiehen on tärkeää palauttaa hallitusohjelman sisältö toistuvasti mieleensä. Kuten Maon Punainen kirja, hallitusohjelmakaan ei kerro kaikkea. Hallitusohjelman tavoitteiden toteuttaminen edellyttää improvisointia ja ohjelman tulkintaa. Työn on kuitenkin oltava varovaista ja rakennuttava pitkään harkintaan. Ensisijaisesti on varmistettava kansan vaaleissa esittämän tahdon toteutuminen ja kansalaisten yhteisen edun saavuttaminen oman ministerin ja valtioneuvoston ohjauksessa.
Ministeriöiden virkamiesten on kansakunnan parhaaksi toimimisen ja hallitusohjelmassa esille tulevan kansan tahdon toteuttamisen lisäksi noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä ja annettuja ohjeistuksia tiukasti. Tiukka lain kirjaimen seuraaminen on tärkeää, vaikka se joskus voi johtaa jäykkyyteen ja byrokraattisiin päätöksiin. Sama lakien tiukka tulkinta ja noudattamien koskee myös valvovia viranomaisia kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoa eli Valviraa ja aluehallintovirastoja. Näiden virkamiehillä ei ole mahdollisuutta tehdä luovia ja innovatiivisia ratkaisuja. Tutkimusta ja kehittämistä varten perustetun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen henkilökunnalta voidaan jo edellyttää innovatiivisuutta, vaikka se on ministeriön alainen. Silläkään ei ole todellisuudessa mahdollisuutta esittää ratkaisuja, jos ne poikkeavat annetusta poliittisesta ohjauksesta. Tämä on tullut esille myös koronaepidemian hoidon sanoittamisessa.
Osaava ja eettisesti korkeatasoinen virkamiehistö on kansallinen voimavara hallituksen ja koko kansakunnan palveluksessa. Virkamiehelle tulevat vaatimukset ovat tiukat. Virkasuhde syntyy yksipuolisella, palvelukseen otettavan suostumusta edellyttävällä hallintotoimella eli nimittämisellä. Virkamiehen tehtävistä ei voida erikseen sopia. Samalla virkamiehellä on lain takaamaa suojaa monessa mielessä enemmän kuin tavanomaisessa työsuhteessa. Valtion virkamiehen leipä on perinteisesti pitkä ja kapea. Palkkaus jää usein merkittävästi pienemmäksi kuin vastaavasta työstä kunnallisella sektorilla ja erityisesti yksityisissä yrityksissä. Ministeriön virkamiehellä ei usein ole kovin paljon valtaa, mutta sitä enemmän vaikutusvaltaa. Näköala suomalaiseen yhteiskuntaan on laaja ja vaikutusmahdollisuus väestön ja kansakunnan etujen ajamiseen on merkittävä. Se on kuin seisoisi korkealla suuren valtamerilaivan komentosillalla ja joskus pääsisi ministerin kuiskaajan rooliin.
Eettisesti korkeatasoisen valtionhallinnon ylläpitäminen edellyttää, että arvot näkyvät tekoina virkamiesten jokapäiväisessä työssä ja muuttuvat valtionhallinnon hyviksi toimintatavoiksi. Julkisen hallinnon toimeenpanokyky on ratkaisevasti riippuvainen virkamiesten osaamisesta ja sitoutumisesta yhteisiin tavoitteisiin ja yhteiseen arvopohjaan. Poliittisen ohjauksen johdonmukaisuus sekä virkamiesjohdon ja poliittisen johdon välinen luottamus vahvistavat virkamiesten sitoutumista.
Totuus ja tulevaisuus
Tässä tarinassa ei ollut kyseessä pelolla johtamisesta, vaan selkeästä koetellusta perinteisestä johtamisesta ja esimiehen osaamisesta. Ministeriö on päällikkövirasto ja johtosuhteet selvät. Johtajilla on varahenkilöt ja varahenkilöillä omat varahenkilöt. Johtamisketju ei katkea, jos välistä puuttuu joku. Nyt esimieheni ei uuden sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön valmistelun takia ehtinyt lähteä pohjoiseen, joten matka pohjoismaiseen ministerineuvoston virkamiesryhmän kokoukseen siirtyi minulle. Huone ja kerros sekä työtoverit vaihtuivat ministeriössä tavanomaisessa organisaatiojärjestelyssä, jolla pyrittiin vastaamaan ministeriön uusiin haasteisiin. Pohjoisella Jäämerellä myöhäissyksystä lennot eivät aina kulje ajallaan. Sumu ja lumimyrsky voivat yllättää kylän pienen lentokentän erityisesti, kun kentältä puuttuu modernin tekniikan apu laskeutuvalle koneelle. Rajavartijoiden kiinnostus passistani oli ehkä vain pohjoisen kaamoksen vainoharhaisuutta. Hybridivaikuttaminen ja tarkat rajatarkastukset ovat arkipäivää ja ministeriön tietoverkkoja pommitetaan ulkoapäin jatkuvasti.
Tarinan yhtäläisyydet George Orwellin painajaismaiseen dystopiaan eivät ole todellisuutta. Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni siis niin kuin kylmät viimat. Kepeästi juoksen silti merten yli. Jos olen hulttio, niin silti ihanat ystävät tukevat ja suojelevat minua kuin huimapäistä, kadonnutta veljeä. Koko ihmiskunnan tahdon vihkiä tulevaisuudelle. Uskon uljaaseen huomiseen. Se joka tahtoo tappaa auringon, ojentakoon aseensa, hän näkee väkevämpänsä.
