Sosiaali- ja terveydenhuolto muodosti 46 % Suomen valtion kokonaismenoista vuonna 2024. Ala on suurin työllistäjä lähes puolella miljoonalla työntekijällä. Työntekijöiden määrä on noussut tällä vuosituhannella lähes kaksinkertaiseksi. Terveydenhuollon kustannukset ovat kasvaneet vuosia. Olemmeko tuhoamassa hyvinvointivaltion tavoitteet panostamalla vain terveydenhuoltoon samalla, kun resursseja ei riitä muihin hyvinvointivaltion menoihin?
Neuvostoliitto panosti vahvaan sotakoneeseen
Neuvostoliitto oli kylmän sodan aikana pitkälti nykypäivän Kreikan Sparta, jossa valmistauduttiin sotaan. Keskushallinnossa kenraalit olivat vahvassa asemassa. Kansantuotteen kasvu oli ollut 1950-luvulla nopeaa, mutta nopea kasvu taantui 1960- ja 1970-luvuilla ja lähes lakkasi 1980-luvulle tultaessa. Sotilasmenojen kansantuoteosuus nousi Neuvostoliitossa noin viidennekseen. Samanaikaisesti, kun kansantuotteen vuosittainen kasvu läheni nollaa, sotilasbudjetin kasvu jatkui noin neljänä prosenttina vuodessa.
Pakkomielle amerikkalaisten huipputeknologisten aseiden torjumiseksi pakotti Neuvostoliiton kanavoimaan parhaat tiedemiehensä, insinöörinsä ja raaka-aineensa sotilasteolliseen kompleksiin. Presidentti Reaganin vuonna 1983 aloittama ”Tähtien sota”-hanke pahensi tilannetta. Tämä jätti siviilisektorin – maanviljelyn, tekstiilit, kulutuselektroniikan – vaille osaamista ja modernisaatiota. Koska kansalliset varannot ja teollisuuskapasiteetti olivat etusijalla käytettäväksi sotilaskalustolle (panssarivaunut, ohjukset, tutkat), kulutustavaroiden tuotanto jäi jälkeen. Perustarpeista tuli niukkoja, mikä johti ”tyhjiin hyllyihin” ja pitkiin jonoihin elintarvikkeista ja kotitaloustarvikkeista. Investointien puute kevyeen teollisuuteen tarkoitti, että tavarat olivat usein heikkolaatuisia tai puuttuivat kokonaan. Lännessä kansalaisten elintaso nousi nopeasti näinä vuosina. Neuvostoliiton väestö jäi jälkeen kulutuksessa.
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea toimi puolueen keskuksena ja sen jäsenet olivat avainhenkilöitä, jotka vaikuttivat maan politiikkaan, talouteen ja yhteiskuntaan. Pelko puolustusministeriöstä teki sotilashallinnosta vastustuskykyisen kustannusten leikkauksille, mikä lukitsi Neuvostoliiton kestämättömälle menotasolle. Politbyron johtajat olivat 1980-luvun alussa vanhuksia, jotka eivät pystyneet enää uudistamaan järjestelmää. Kenraalit haluavat aina parhaat ja uusimmat aseet. Samalla tavalla lääkärit käyttävät verukkeena uusien laitteiden saantiin sitä, että ilman uusia laitteita ja henkilökunnan lisäämistä potilaat kuolevat. Tällaisen väitteen olen kuullut lukuisia kertoja johtajaylilääkärinä sairaalan budjettineuvotteluissa. Kertomus kuolevista ja kärsivistä potilasta ei ole harvinainen terveydenhuollon ammattilaisten viestiessä poliitikoille tai medialle.
USA panostaa runsaasti terveydenhuoltoon
Terveydenhuoltomenot, sekä henkeä kohden että suhteessa kansantuotteeseen ovat Yhdysvalloissa huomattavasti korkeammat kuin muissa korkean tulotason maissa. Vuonna 2021 Yhdysvallat käytti 17,8 prosenttia bruttokansantuotteestaan terveydenhuoltoon, lähes kaksi kertaa enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Huolimatta Yhdysvaltojen suurista menoista, amerikkalaisten terveystilanne on huonompi kuin ikätovereillaan ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa syntymähetkellä mitattu elinajanodote oli pojilla 76,5 ja tytöillä 81,4 vuonna 2024. Suomessa samana vuonna se oli pojilla 79,6 vuotta ja tytöllä 84,8 vuotta.
Yhdysvaltalaisilla naisilla on pitkään ollut teollistuneista maista korkein äitiyskuolleisuus raskauden ja synnytyksen komplikaatioiden vuoksi. Vuonna 2020 Yhdysvalloissa oli lähes 24 äitiyskuolemaa 100 000 elävänä syntynyttä lasta kohden, mikä on yli kolme kertaa enemmän kuin useimmissa muissa korkean tulotason maissa. Suomessa vastaava luku oli 3,5 viimeisen 10 vuoden aikana. Vuonna 2020 imeväiskuolleisuus Yhdysvalloissa oli 5,4 kuolemaa 1 000 elävänä syntynyttä lasta kohden. Vuonna 2023 Suomessa imeväiskuolleita oli 1,8 tuhatta syntynyttä kohden. Yhdysvalloissa korkea keisarileikkausten määrä, riittämätön äitiyshuolto ja sosioekonomiset erot, liikalihavuus ja näistä johtuva pitkäaikaissairauksien määrä voivat selittää Yhdysvaltojen korkeaa imeväis- ja äitikuolleisuutta. Erot sairastavuudessa ja kuolleisuudessa ovat Yhdysvalloissa muita teollistuneita maita korkeammat kaikissa ikäryhmissä, mutta myös eri tulotasoissa. Korkea tulotaso ei siis yksinään tarjoa pitkää ikää Atlantin toisella puolella.
Terveysmenot kasvavat nopeasti
Kaikissa maissa terveydenhuoltomenojen osuus kokonaistaloudesta on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta lähtien. Menojen kasvu on säännöllisesti ylittänyt talouskasvun. Suomessa vuonna 2024 valtion osuus kaikista sote-kustannuksista oli 41,4 miljardia euroa eli 46%. Summasta valtaosa suuntautui hyvinvointialueille. Tämän lisäksi KELA maksoi lääkekorvauksia ja terveydenhuollon matkakorvauksia, jotka rahoitettiin osittain valtion budjetista. Valtio tuki myös merkittävästi yksityistä terveyspalveluiden käyttöä.
Kustannusten nopea kasvu johtuu osittain lääketieteellisistä teknologioista, terveydenhuoltoalan hintojen noususta ja palveluiden kysynnän kasvusta. Kun yhteiskunnan rahoituksen pääpaino on taata kaikille hyvät ja kattavat terveyspalvelut, on unohtunut se, että sosiaaliset tekijät kuten ympäristö, elämäntapa, taloudellinen vakaus, hyvä työllisyys muodostavat noin 80 % kansan terveystuloksista. Kansallisen varallisuuden ohjaaminen huipputeknologisiin sairaaloihin jättää terveyden ja ennenaikaisen kuoleman perimmäiset syyt käsittelemättä.
Yhdysvallat ohjaa suhteettoman suuren osan bruttokansantuotteestaan lääketieteellisiin toimenpiteisiin ja korkean teknologian avulla tapahtuvaan sairauksien hoitoon. Samalla se systemaattisesti alirahoittaa sosiaalisia ja yhteiskunnan hyvinvointitekijöitä. Euroopassa terveyttä pidetään laajalti sosiaalisena oikeutena. Yhdysvalloissa sitä pidetään yksityisenä vastuuna. Tämä vaikuttaa syvästi järjestelmien suunnitteluun, rahoitukseen ja yleisön odotuksiin.
Suomessa julkinen sektori pyrkii kohdentamaan ja rajoittamaan terveyspalveluiden käyttöä muun muassa hoidon tarpeen arvioinnin kautta. Yksityisen sektorin ja työterveyshuollon on osaltaan mielekästä pyrkiä vastaamaan markkinaehtoisesti kaikkeen kysyntään kapasiteettia lisäämällä.
Resurssien kohdentaminen
Suomi on rakentanut muutamassa vuodessa yli viidellä miljardilla eurolla uusia sairaalakiinteistöjä. Samalla lukuisia terveyskeskuksia ja terveysasemia on suljettu. Suomessa terveydenhuollossa valtaosa lääkäreistä, noin 10 600 (73 %) työskenteli pääasiallisesti sairaalapalveluissa ja perusterveydenhuollossa vastaavasti noin 3 800 (26 %). Sairaanhoitajista perusterveydenhuollossa toimii 21 % ja loput lähinnä erikoissairaanhoidossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on arvioinut, että Suomessa terveyspalveluiden tarve kasvaa kahdessakymmenessä vuodessa 22 %, josta puolet syntyy väestön ikääntymisestä ja kolmannes erikoissairaanhoidon kasvun myötä.
Kun kansallista rahoitusta ohjataan ”huippuosaamiskeskuksiin”, maaseudulla ja syrjäytyneillä alueilla nähdään usein perusterveydenhuollon ja julkisten terveysklinikoiden investointien vähenemistä. Huipputeknologiakeskukset palvelevat harvoja harvinaisia sairauksia sairastavia, kun taas monet ehkäistävissä olevista kroonisista sairauksista (kohonnut verenpaine, diabetes) kärsivät menettävät pääsyn paikalliseen hoitoon. Huipputeknologiset ekosysteemit houkuttelevat taitavimpia lääketieteen ammattilaisia erikoistumaan, mikä johtaa pulaan eturintaman yleislääkäreistä ja kansanterveysalan työntekijöistä.
Huipputeknologinen lääketiede on usein reaktiivinen ja tulee mukaan hoitovalikoimaan vasta sairauksien myöhäisessä vaiheessa. Siihen mennessä, kun potilas tarvitsee monimutkaista sydän- ja verisuonitautien hoitoa, ikkuna edulliseen ja tehokkaaseen ehkäisyyn on jo sulkeutunut. Korkean tulotason maissa 8–11,2 % vuosittaisista terveydenhuoltomenoista käytetään alle yhdelle prosentille väestöstä, joka kuolee kyseisenä vuonna.
Syöpäjärjestöjen selvityksen mukaan syövän hoidon kokonaiskustannukset vuonna 2020 olivat 1,4 miljardia euroa, josta 40 prosenttia meni lääkehoitoon. Syöpäpotilaan lääkehoitoja on tapana jatkaa varsin pitkälle. Lähes joka viides levinnyttä syöpää sairastava potilas saa syöpälääkkeitä kaksi viikkoa ennen kuolemaa. Elämän loppuvaiheen läheisyydessä annettu lääkehoito ei tutkimusten mukaan lisää potilaiden elinaikaa. Se voi enemmänkin johtaa elämän laadun heikkenemiseen. Yli puolet uusista syöpälääkkeistä ei arvioinnin mukaan tuota lisähyötyä tai hyöty on vähäinen. Hoito uusilla lääkkeillä voi maksaa 10 000–100 000 euroa kuukaudessa. Kuoleva ihminen tarvitsee kuitenkin enemmän turvaa, hoivaa, oireiden hoitoa, lohdutusta, läheisyyttä ja rauhaa, siis hyvää palliatiivistä- ja saattohoitoa.
Ortopedia on lähtökohtaisesti elämänlaatukirurgiaa. Vuonna 2024 Suomessa tehtiin yhteensä 32 729 lonkan, polven ja olkapään tekonivelten ensileikkausta. Ensileikkausten määrä kasvoi Suomessa 19,8 prosenttia edellisvuodesta. Leikkausten määrän kasvu on ollut nopeaa, sillä jo vuosien 2022 ja 2023 välillä nousu oli 17,8 prosenttia. Väestöön suhteutettuna leikkausmäärät ovat lähes kaksinkertaiset naapurimaihin verrattuna (polven keinonivelen leikkaukset Suomessa 264/100.000 asukasta kohden, Eestissä 124/100.000, Norjassa 131/100.000, Ruotsissa 172/100.000). Taustalla on Suomessa ortopedian runsaat resurssit, sairaaloiden välinen kilpailu ja valvovien viranomaisten keskittyminen uhkasakkojen määräämiseen leikkausjonoista. Käypä hoito – suositus korostaa ensivaiheen nivelkuluman hoidossa liikuntaa ja ylipainon hallintaa. Huonosti hoidetusta perusterveydenhuollosta tai hoidon jatkuvuuden puutteesta kukaan ei ole saanut uhkasakkoa, vaikka terveydenhuoltolaki niitä edellyttää.
Hyvän kansanterveyden tavoittelu unohdettu
Olemme Suomessa panostaneet terveydenhuoltoon voimakkaasti. Hyvinvointialueet ovat saaneet miljardeja euroja lisää viime vuosina. Säästöistä ja irtisanomisista huolimatta useat hyvinvointialueet ovat lisänneet henkilöstöä. Säästöt näyttävät suuntautuneen peruspalveluihin vaativan erikoissairaanhoidon sijasta. Sairauksia ennalta ehkäisevistä toimenpiteistä ei ole paljon puhuttu. Valtio on tukenut erilaisin hankkein myös yksityistä palvelutuotantoa. Olemmeko siis samalla tiellä kuin Yhdysvallat, jossa panostetaan korkean teknologian erikoissairaanhoitoon ja samalla murennetaan tavoitetta hyvästä kansanterveydestä?
Ehkä meidän tulisi palata Suomen perustuslakiin. Perustuslain 19§:n kolmas momentti kuuluu: Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.
Palveluiden riittävyys määritellään laissa potilaan asemasta ja oikeuksista. Siinä todetaan ”Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä”. Eduskunnan kuuluu siis päättää, mihin yhteiset rahat käytetään tavoitteena väestön hyvinvointi ja turvallisuus. Silloin esimerkiksi työllisyyden parantamisella voidaan saada tehokkaimmin nostettua väestön terveyttä ja hyvinvointia. Tutkimusten mukaan työttömyys johtaa nuorelle miehelle viisi vuotta lyhempään odotettuun elinaikaan työlliseen mieheen verrattuna.
Lain tulkinta on vinoutunut, kun kaikille pyritään tarjoamaan kaikkea hoitoa kustannuksista ja vaikuttavuudesta piittaamatta. Väestön terveyden edistäminen ja lasten hyvinvoinnin turvaaminen ei tunnu olevan kovin tärkeää. Olemmeko nyt terveydenhuollossa tiellä, joka jatkuessaan johtaa väestön huonoon terveyteen, kun lisäämme terveydenhuoltoon rahoitusta? Tilanne on sama kuin aikanaan Neuvostoliitossa, jossa sotaan valmistautuminen söi mahdollisuudet rakentaa hyvinvoivaa kansalaisyhteiskuntaa. Samalla tavalla Yhdysvallat on huonontanut väestön kokonaisterveyttä kiinnittämällä huomiota vain teolliseen terveyspalveluiden tuottamiseen ja hukannut samalla niitä resursseja, millä kansan hyvinvointia ja terveyttä olisi voinut tehokkaammin parantaa.
Timo Keistinen, lääkintöneuvos (emeritus)