Lääkäriksi kasvaminen edellyttää tiedon, taidon ja kokemuksen lisäksi empatiaa, myötätuntoa sekä ymmärrystä ihmisestä ja elämästä. Työn ilo syntyy osaamisesta ja onnistumisesta, tietoisuudesta oman työn merkityksestä ja mahdollisuudesta tehdä jotakin arvokasta toisen hyväksi. On opeteltava elämää.
Päivystän keskussairaalan ensiavussa sisätauteja kiirepäivystäjänä. Ilta on jo pitkällä ja kymmenen tunnin työvuoro lauantaina on loppumassa. Sunnuntaina edessä on samanlainen työrupeama. Olen päivystänyt satoja päiviä ja nähnyt tuhansia potilaita urani aikana. Kahta samanlaista potilasta ei ole vielä tullut vastaan. Jokaisesta päivystyksestä olen oppinut uutta ja toivon, että seuraava potilas hyötyy uudesta osaamisestani. Päivystystyö on lääkärityön ydintä. Nopeasti vaihtuvissa tilanteissa on pakko tehdä päätöksiä usein vajavaisen tiedon pohjalta. Taitoa ei voi oppia kirjoja lukemalla. Osaamista on luotava toiston ja kokemuksen kautta. Lääketiede ei ole pelkkää tiedettä. Siinä tarvitaan myös kokemuksen kautta tulevaa osaamista. Sitä ei saavuta muuten kuin tekemällä työtä ja näkemällä paljon.
Myöhäisillan päivystystyötä jatkamaan ilmestyy nuori nainen. Hän vaikuttaa iloiselta ja reippaalta. Hän on saanut jo raportin sisätautien ykköspäivystäjältä. Kerron hänelle tilanteen olevan rauhallisen. Kaksi potilasta odottaa siirtoa osastolle. Heidän kaikki määräyksensä ovat valmiit ja he ovat siirtymässä osastolla toimivan takapäivystäjän vastuulle. On siis aikaa vaihtaa ajatuksia ja kuulla nuoren kollegan näkemyksiä elämästä ja lääketieteestä.
Nuori ja vapaa
Utelen nuorelta lääkäriltä, missä hän on valmistunut. Hän kertoo valmistuneensa kaksi vuotta sitten Oulusta. Kysyn, onko hän jo päättänyt, mille erikoisalalle hän voisi erikoistua. Päätöstä hän ei vielä ole tehnyt. Monet erikoisalat kiinnostavat ja hän haluaa kerätä niistä kokemuksia. Hän toimii vuokralääkärinä työvoimaa välittävässä yrityksessä. Tällöin voi toimia eri puolilla maata ja eri erikoisaloilla eli siellä, missä kulloinkin on suurin kysyntä nopeasti tarvittavasta sijaisesta. Palkkaus on hyvä, kun suostuu lähtemään lyhyellä varoitusajalla, minne vain Suomessa. Hän tekee nyt viikon paikallisessa terveyskeskuksessa virka-ajan kiirevastaanottoa ja sitten öitä päivystyksessä. Ensi viikolla hän on jo eteläisessä Suomessa sairaalatyössä ja sielläkin hänelle on luvattu paljon yötyötä.
Kerron, että oma keskussairaalani voi tarjota usealle erikoisalle erikoistumisvirkoja. Kirurgialle ja lastentaudeille on tungosta, mutta sisätaudit ja yleislääketiede ovat mielenkiintoisia aloja ja viran saisi saman tien. Jos haluaa erikoistua hyvällä palkalla kannattaa ajatella myös psykiatrian erikoisalaa. Sairaala järjestää koulutusta ja erikoistumiseen tarvittavaa ohjausta sekä eri kursseille, myös kansainvälisille, pääsee helposti. Nuori lääkäri toistaa, että hän ei vielä halua sitoutua. Vuokralääkärinä toimiminen on hyvin palkattua ja joustavaa.
Keskustelu siirtyy yleisiin asioihin. Kysyn, missä hän asuu? Hän kertoo asuvansa Pariisissa. Tähän totean, että hienoa, vaikka vähän omintakeista. Mitä hän Pariisissa tekee? Hän kertoo, että ei mitään erikoista. Hän opettelee elämää. Kielen oppii automaattisesti, kun tapaa paljon ihmisiä. Pariisi on siihen hieno paikka. Hänellä on pieni vuokrahuone ilman mukavuuksia lähellä Pariisin keskustaa. Hän kertoo käyttävänsä asuntoa lähinnä vain nukkumiseen. Elinkustannukset ovat pienet. Kun rahat loppuvat, hän lentää Suomeen. Nyt hän on viikon tässä kaupungissa. Sitten on seuraavan paikkakunnan vuoro. Vuokrafirma ilmoittaa uuden kohteen, jossa apua tarvitaan. Häntä kiinnostavat erityisesti yötyöt, sillä niistä maksetaan parhaiten. Hän on muutenkin oppinut olemaan enemmän yöeläin, joten yötyö ei häntä mielestään rasita. Kun rahaa on tarpeeksi koossa, hän lentää takaisin Pariisiin opettelemaan elämää. Hän toteaakin, että olla nuori, vapaa ja Pariisissa – parempaa tunnetta saa hakea!
Luonnontiede ja materia
Kävellessäni puolenyön aikaan päivystyksestä asunnolle, mietin työn ja elämän merkitystä. Tapaamani nuoren lääkärin iässä yli 40 vuotta sitten ajatukseni ja ehkä myös maailma oli toisenlainen. Muistan himoinneeni mahdollisimman paljon päivystysvuoroja ja hyvin palkattua yötyötä. Ruotsin yliopistosairaalassa päivystykset olivat vilkkaat ja kiireessä näki paljon ja pystyi oppimaan jokaisesta kohtaamastaan potilaasta, hänen sairaudestaan ja elämäntilanteestaan. Ehkä taustalla olivat myös materiaaliset tavoitteet. Se oli rahan ahneutta. Yön pimeinä tunteina oli helpottavaa sulkea potilaiden hoidon välissä silmänsä muutamiksi sekunneiksi ja ajatella, että tänä yönä tuli taas maksettu kiiltävän Mercedeksen yksi pölykapseli ja ehkä vähän enemmän. Nuorena jaksoi päivystää, vaikka suden tuntien aikaan kello viideltä aamuyöstä ei ajatus välttämättä enää ollut kovin terävä. Sen on varmasti jokainen bilettäjä huomannut, vaikka ei olisi käyttänyt yhtään alkoholia. Viiden jälkeen kortisonitasot elimistössä alkavat jo nousta ja uuden päivän odotus nostaa adrenaliinin pitoisuutta veressä. Silloin ajatus alkaa jälleen luistaa ja uuden päivän vastanottaminen onnistuu.
Työsuojelusta ja yötyöstä ei 40 vuotta sitten sairaalassa paljon puhuttu. Ei myöskään potilasturvallisuudesta liittyen väsyneenä työskentelyyn. Silloin ei valvotun yön jälkeen lääkäri lähtenyt työpaikalta kotiin, vaan teki normaalin työpäivän heti jatkoon eli pääsi vasta illaksi kotiin ja nukkumaan. Onneksi Ruotsin yliopistosairaalassa työtahti päivätyössä ei silloin ollut kovin kiivas. Nuorella erikoistuvalla lääkärillä oli mahdollisuus mennä työpäivän aikana välillä klinikan hyvin varustettuun kirjastoon lukemaan lääketieteellisiä lehtiä ja ammattikirjoja. Tällöin pystyi panemaan toisinaan silmät kiinni ja ottamaan mikrounet. Kirja oli hyvä pitää silloinkin kädessä ja kasvot huoneen ovesta poispäin, jotta ehti avata silmät, jos esimies sattui tulemaan tarkistamaan tilanteen. Toisaalta uusimmat lehdet sisälsivät mielenkiintoisia artikkeleita ja paksut kirjat uutta tietoa, joten päiväunet jäivät usein vain muutaman minuutin mittaisiksi. Lyhyen mikrounen jälkeen uppoutui ajatus taas syvälle lääketieteen saloihin.
Oppimisen vaihtoehdot
Nyt yli 40 vuoden työuran jälkeen muisteltuani nuoren lääkärin ajatuksia, mietteet siirtyivät olemisen tarkoitukseen. Tuolloin vuosia sitten omat ajatukseni eivät olleet ihmiskeskeisiä, vaan sairauskeskeisiä ja sairauksien biologisissa taustoissa. Näkökulma ei ollut oppia elämää, ajatus oli oppia lääketiede mahdollisimman syvällisesti. Tehdä itsestä tietäjä, joka hallitsi tiedon oudot salaisuudet. Silloin ei kutsumus potilaan auttamisesta ollut tärkein asia, vaan osaamisen hankkiminen kirjoista, lehdistä ja näkemällä työn kautta mahdollisimman paljon uusia mielenkiintoisia tapauksia, ei niinkään ihmisiä, vaan sairauksia. Taustalla oli myös toive saada mahdollisimman nopeasti hankittua ja maksettu hieno auto. Ajatuksissa kiilsi suurella moottorilla varustettu kiiltävä Mercedes tummennetuin lasein. Sellaista ei olisi kellään koulukavereista kotikylässä. Sillä olisi komea ajaa kotikylässä ja näyttää suvulle ja naapureille omaa menestystä.
Olisiko silloin runsas 40 vuotta sitten pitänyt lähteä Pariisiin opettelemaan elämää? Se ei ollut minulla mielessä. Olisiko pitänyt matkustaa 1880-luvun suomalaisten taitelijoiden kuten Akseli Gallen-Kallelan, Maria Wiikin, Helene Schjerfbeckin, Emil Wikströmin ja Eero Järnefeltin tapaan opettelemaan elämää ja taidetta Pariisiin? Hankkia pieni ullakkohuone latinalaiskorttelista, juoda absinttia katukahvilassa, tutustua ihmisiin ja elämään. Nähdä kapeat mukulakivikadut, kahvilat vierivieressä, käydä terasseilla kiivaita keskusteluja ranskaksi, avata ikkunoita Eurooppaan. Silloin olisi ollut turha etsiä kellotaulua vaan elää hetkessä.
Unelma ihmisen ja yhteiskunnan ymmärtämisestä
Olen pyrkinyt opettelemaan ranskan kieltä pystyäkseni seuraamaan eurooppalaista yhteiskuntakulttuuria laidasta laitaan. Haaveena on ollut päästä opiskelemaan ”Institut d’études politiques de Paris” – korkeakouluun hallintoa ja yhteiskuntatieteitä Ranskan presidenttien tapaan. Olen tilannut luettavaksi ”Le Monde diplomatique” ja ” L’Express” lehtiä. Tekstiä olen oppinut lukemaan, mutta puhe on jäänyt yksinkertaiseen hotelliin ranskan kielellä kirjautumiseen ja ostosten tekemiseen. Televisiosta katson edelleen kanavapaketissa olevaa France 2 HD – kanavaa säännöllisesti, mutta minun täytyy myöntää, että keskusteluohjelmissa en pysy mukana. Elokuvia pystyn katsomaan ranskaksi ja uutisista saan jonkinlaisen käsityksen. Nyt olen jo luopunut osaamisen ylläpidosta ja havainnut kielen hallinnan edelleen hiipuvan. Olisiko nuorena pitänyt sittenkin lähteä opettelemaan elämää ja tutustumaan ihmisiin lääketieteen oppikirjojen sijasta? Olisiko lääketieteen kirjaston hiljainen hämy ollut syytä vaihtaa Pariisin yleisiin puistoihin, leveisiin bulevardeihin, lukuisten hienojen putiikkien näyteikkunoihin sekä jatkuvaan hälinään ja ihmisvilinään Euroopan metropolissa, nähdä aamuyön autiot kadut ja nukkuva kaupunki? Olisiko minusta silloin tullut parempi lääkäri, joka arvostaa ihmistä ja elämää?
Lääkäriksi kasvaminen
Lääkärien etuoikeutena on kuunnella potilaiden tarinoita. Tarinoilla on syvällinen tehtävä. Ne välittävät tietoa, sijoittavat meidät aikaan ja paikkaan, kertovat keitä olemme ja mistä tulemme. Niistä kertyy ainutlaatuisen arvokasta tietoa elämän arjesta ja sairauksista. Potilaiden tarina ovat ääretön labyrintti sanoja, kuvia ja tunteita, jotka liittyvät yhteen opettaakseen lääkärille näkymättömän tiedon. Lääkäri voi käyttää tätä tietoaarretta hyväksi potilaan hoidon suunnitteluun, mutta myös yhteiskunnallisessa keskustelussa ja toimiessaan oikeudenmukaisen maailman puolesta terveyden edistämiseksi. Ihmiset ja sairaudet ovat osa ympäröivää kulttuuria. Ellei tunne ympäristöä, ei voi hoitaa sairasta ihmistä. Ehkä Kainuun syrjäkylän aikamiespojan niukkasanainen kertomus voinnista ja sairaudesta Hyrynsalmen terveyskeskuksessa opetti minulle enemmän kuin Pariisin huippuyliopiston professori olisi pystynyt. Leskiäidin kanssa asuvan kainuulaisen miehen lause kerrallaan putosi verkkaisesti keskelle hiljaisuutta. Se jäi riippumaan savuun sekoittuen karvaaseen makuun kertoen elämästä. Se muutti ajatteluani enemmän kuin Kalifornian Stanfordin yliopiston käytävät tai Royal Infirmary of Edinburgh – sairaalan tutkijankammioiden näkeminen sairaalan uusimmassa vuonna 1879 valmistuneessa osassa. Lääkäriksi kasvamisessa tärkeintä ovat avarat ajatukset, oppimisen ilo ja oivaltamisen kokemus. Tarvitaan ammatillista sivistymistä ja hiljaisen tiedon omaksumista – tietojen ja taitojen, ymmärryksen ja inhimillisyyden kasvamista.
Lääkärin työssä on useita tasoja; yksilöllinen ja yhteisöllinen, sairaan auttaminen ja väestön terveyden edistäminen. Lääkärin työ on enemmän kuin ammatti. Se on kutsumus tavoitella hyvää ja välttää vahinkoa. Lääkärin työ on niin vaativaa kaikilla tiedon ja taidon, tunteen ja moraalin tasoilla, ettei siitä selviä, ellei ole harrasta halua ja aidosti motivoitunut. Kutsumus on luottamusta siihen, että hyvää on olemassa ja sen voi saavuttaa omassa työssään. Tarvitaan kovaa tiedettä ja pehmeää humanismia. Tietoa ja tarinoita kertyy päivittäin arkisessa työssä kentällä potilaiden ja omaisten parissa. Lääkärin oppimiskäyrä on ikuinen.
Potilaan tarinoiden mysteeriä ja taikaa ei saa hävittää. Kerronta voi olla terävää ja tihkua yhtä aikaa valoa ja pimeyttä. Jokaiseen tulevaisuuteen otettuun askeleeseen liittyy muisto menneestä. Lääkärin osaamisen taitoon tarvitaan kokemuksia, tietoa, ajatuksia ja tarinoita, jotka liimaavat kaikki palaset yhteen. Jossain vaiheessa ymmärrys ja oppikirjojen tieto muuttuvat kokemuksen kautta osaamiseksi. Potilastyössä lempeys, myötätunto ja herkkyys ovat ajattomasti aina oikein. Ne kantavat pisimpään. Siksi lääkärin on hyvä opetella elämää – tarvittaessa vaikka Pariisissa.
Timo Keistinen, lääkintöneuvos emeritus